Esittävä taide ja immersio
Laila – tulevaisuuden ooppera
Elokuussa 2020 Suomen kansallisoopperassa ensi-iltansa saava Laila on interaktiivinen musiikin ja visuaalisuuden sinfonia, jossa katsoja-kokija uppoaa osaksi tarinaa ja on vaikuttamassa sen lopputulokseen. Laila on osa kansallisoopperan Opera Beyond -kokonaisuutta, ja sitä ovat olleet luomassa säveltäjä-kapellimestari Esa-Pekka Salonen, musiikin monitaituri, dramaturgi-laulaja-säveltäjä Paula Vesala, äänisuunnittelija-säveltäjä Tuomas Norvio ja Ekho Collective.
Esityksen kesto on vain 20 minuuttia ja liput 15 euroa. Jos ja kun teos tulee imaisemaan yleisönsä kiduksiinsa ja räjäyttämään heidän tajuntansa upealla visuaalisuudellaan, musiikillaan ja interaktiivisuudellaan, se kannattanee käydä kokemassa jopa useammin kuin kerran. Erikoisen Lailasta tekee se, että yleisölle tarjotaan mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa esityksen olemukseen tai tarinaan, kuten immersiolle on ominaista, jolloin lopputulos on joka kerta erilainen.
"Kuten kaikki ihmiskunnan keksinnöt, keinoäly voi olla hyvää tai pahaa. Teknologia ei kuitenkaan itsessään luo tulevaisuutta, vaan me [ihmiset] voimme vaikuttaa siihen valinnoillamme. Lailassa halusimme korostaa tätä ajatusta, ja tarjota yleisölle mahdollisuuden tutustua keinoälyyn sen fyysisessä olomuodossa," kirjoittaa Minja Axelsson Ekho Collectivesta Opera Beyondin blogissa.
Lue lisää Lailasta: https://fmq.fi/articles/opera-beyond ja
Olen sen verran onnekkaassa asemassa, että pääsen kokemaan Lailan etukäteen jo heinäkuussa koeyleisön joukossa. Mitään juonipaljastuksia tästä blogista on kuitenkin turha tulla kyttäilemään, joten kannattaa rauhassa odotella sinne elokuulle ja käydä sitten itse todistamassa tätä tulevaisuuden oopperaelämystä.
Immersiivinen taide ja minä
Olen Laila-teoksen myötä ollut hyvin kiinnostunut immersiivisyydestä esittävässä taiteessa, erityisesti musiikkiteoksissa. Olen innostunut aiheesta jopa niin paljon, että harkitsen itsekin toimivani immersiivisen taiteen parissa tulevaisuudessa joko työkseni tai harrastuksena. En vielä tiedä millaiseksi roolini produktioissa muodostuisi, mutta jollain tapaa minua kiinnostaisi työskennellä aiheen parissa.
Minulta monesti kysytään, mitä immersiivisyys on. Minulla ei ole tähän täysin tyhjentävää vastausta, sillä olen vasta itsekin tutustumassa aiheeseen. Ehkä se on upottavuutta ja ympäröivän todellisuuden hämärtymistä... Immersiivisyys ei kuitenkaan ole mikään uusi juttu – sitä on käytetty esimerkiksi teatterissa ja peliteollisuudessa jo pitkään, ja sitä esiintyy myös esimerkiksi tilataiteessa. Tämän blogitekstin lopussa esiteltyyn kirjallisuuteen ja artikkeleihin nojaten voin kertoa, että osallistaminen immersiivisissä teoksissa perustuu yleisön kannalta aina vapaaehtoisuuteen. Lisäksi teoksissa pyritään aina takaamaan yleisön turvallisuus ja hyvä olotila. Jos teos ei jostain syystä miellytä, tai jos se jopa ahdistaa, voi tilasta tai teoksesta aina poistua.
Suosittelen lukemaan aiheesta John Bucherin Stroytelling for Virtual Reality – Methods and Principles for Crafting Immersive Narratives
tai jos koko kirjaa ei jaksa kahlata läpi, niin seuraavat artikkelit ovat myös hyvin silmiä avaavia:
Netistä löytyy lisäksi paljon luettavaa hakutermeillä "immersiivinen teatteri".
Kommentit
Lähetä kommentti