ihmevisualisti

Oli kevät 2020. Istuin viinilasi kädessä merenrantaterassilla ja katsoin läppäriltä ensimmäistä kertaa livestream-konserttia. Noin puolivälissä leukani loksahti auki. Kuulin jotain aivan taivaallista. Pomppasin pystyyn. Mitä tämä on? -Tulkaa hei tänne! huusin sisällä istuville ihmisille. -Kuunnelkaa. Miten kertakaikkisen upeaa. Kyynel vierähti poskelleni liikutuksesta. Tähän väliin kerrottakoon, että olen erittäin nirso, jopa estynyt musiikkimakuni suhteen. Jos kuulen musiikkia josta en pidä, en kykene toimimaan normaalisti tai keskittymään mihinkään, vaan minun on käytännössä paettava paikalta. Vaikutuksen tekeminen minuun musiikillisesti on lievästi sanottuna haastavaa. Mutta silloin kun se iskee, se todella iskee. Tummalta näytöltä ei nähnyt  juuri  mitään kirkkaassa ilta-auringossa, mutta musiikin kuuli. Roihuvuori kajahti ilmoille vahvasti. Se kohotti siipensä kuin mahtava feenikslintu, vapaana ja uljaana. Annoin musiikin täyttää jokaisen soluni. En voinut käsittää, et...